Hivenen hiljaista on ollut blogin päivittämisen suhteen. Leipominen tosin EI ole unohtunut, olen tehnyt paljonkin, varsinkin erilaisia kakkuja. Viime aikoina olen innostunut tekemään erilaisia koristuksia. Vaihdoin työpaikkaa tuossa talvella ja sain ihanilta työkavereilta läksiäislahjaksi lahjakortin leivontatarvikkeita myyvään Confetiin. Samainen liike järjestää myös erilaisia kursseja ja pääsin koristelukurssille mukaan.

Kurssilla tehtiin muutamia erilaisia kukkia sokerimassasta ja nyt pitäisi olla taidot tehdä Kalla, Neilikka ja Lilja. Omasta mielestäni kaunein noista kukista on Lilja ja se taitaa olla helpoin tehdäkin. Lahjakortilla ostinkin melkoisen määrän tarvikkeita


Kuvassa alkaen ylhäältä vasemmalta: Lumihiutaletanssi, elintarvikeliima, LiljanaulaJa ahlaalla vasemmalta: Liljamuotit, Siveltimet, kaulin ja valkoista sokerimassaa.

Täytyy sanoa että tuo elintarvikeliima oli turha ostos, maksoi melkein 10 euroa. Ja yhtä lailla voit liimata tomusokeri-vesi seoksella, eikä maksa juuri mitään. No, ehkä sitä voi joskus hifistelläkin mutta hankintoja tehdessä voisi vähän miettiä mitä ostaa 

Jos keksitte ideoita, mihin tuota liimaa voisi käyttää muuhunkin, otan niitä ilomielin vastaan